keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Helmikuun taiteilija ; Enni Suominen

Taas on aika esitellä uusi kuvataiteilija, helmikuussa femman valtaa Enni Suomisen ihanat maalaukset.
Enni valmistuu taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta toukokuussa 2012.
Tämä on hänen toinen yksityisnäyttelynsä.
Femmassa nähtävä näyttely kantaa nimeä Desert vs Forest.


Desert vs Forest
Hiekkaerämaa sekä metsä keskellä saarta. Tilat ovat kiehtovia tutkimusmatkoja, vastakohtia ja ääripäitä. Niillä on myös jotakin yhteistä. Aavikko on tyhjä tila. Aukea näkymä tuntuu vieraalle ja jatkuu pitkälle. Katoaminen on hankalaa, mutta suuri maisema sulkee sisäänsä. Metsä on saaren sisuksissa. Sinne saattaa turvallisesti eksyä hetkeksi. Keskellä merta puiden ympäröimänä puristuksissa on vain sen aikaa kunnes ranta tulee esiin. Pitkän saaren toisella puolella avautuu avomeri; vettä jatkuu äärettömiin.


Ennin töitä voi käydä vakoilemassa lisää täältä:  ennisuominen.carbonmade.com

Lämpimästi tervetuloa katsastamaan näyttely ja fiilistelemään helmikuun aikana saapuvia uusia mallistoja.
Nähdään!!

kaisa / Fem.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Alennusmyynnit ja muuttuneet aukioloajat avaavat fem.-boutiquen vuoden 2012



Uusi vuosi on täällä ja tuo mukanaan muutamia muutoksia. Niistä miellyttävin on viime viikolla alkanut alennusmyynti, jonka ihania antimia kannattaa tulla silmäilemään vaikka ulkona hieman tuiskuttaisikin. Pidensimme myös pysyvästi aukioloaikoja joten tästä lähtien fem.-boutique on auki keskiviikosta perjantaihin 12-19 ja lauantaisin 12-16.

Toivotamme kaikki tervetulleiksi!
Ihanaa alkavaa vuotta 2012!

fem.-boutique avoinna:
ke - pe klo 12.00 - 19.00
la klo 12.00 - 19.00